perjantai 30. tammikuuta 2015
PIRTEÄ PERJANTAI
Tänään aurinko pilkahti luonamme pitkästä aikaa. Fiilis oli keväinen moneen kuukauteen. Kevät on siis tulossa kovaa vauhtia! Enkun sanakoe meni hyvin, kuten veikkasin. Samoin ruotsin opetustuokio (jonka pidin yhdessä hyvän ystäväni kanssa) sujui mainiosti. Koulun jälkeen oli tanssiharkat, Nekin onnistuivat täydellisesti, Tällä hetkellä nautiskelen dippikasviksia ja katselen TVOFia. Viikonlopusta tulee hyvä.
Tägit:
iloinen fiilis,
NIKON D5100,
perjantai,
positiivisuutta,
ruokaa,
valokuvaus
torstai 29. tammikuuta 2015
MUSTAA JA VALKOISTA
Oon tosi iloinen tällä hetkellä. Mulla on elämässä kaikki hyvin. Ei haittaa yhtään, että ensi viikolla on hiihtoa. Huomenna on enkun sanakoe. Uskon sen menevän hyvin. Oon löytänyt mantsastakin uusia, hyviä puolia ja ajattelut, että se on ihan kivaa. Ei koulu välttämättä oo niin kamala paikka, jos osaa ottaa oikeen asenteen! Oon löytänyt myös uutta motivaatiota kuvaamiseen, jeejee.
Näillä fiiliksillä meikä lähtee nyt nukkumaan.
Tägit:
iloinen fiilis,
koulu,
minä,
mustavalkoista,
NIKON D5100,
positiivisuutta,
valokuvaus
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
KOULUA JA MUFFINSEJA
Moikkaa! Tänään kokeilimme uusia silikonisia muffinsivuokia, eli leivoimme suklaamuffareita, nam! Saaga olisi halunnut myös leipoa.. Voin laittaa ohjeenkin, miltä kuulostaisi?
Yllätyin tänään koulussa todella paljon maantiedon kokeen numerosta. Siihen lukeminen oli niin vaikeaa. Vielä tarttis kerrata hieman enkun sanoja sanakoetta varten, vaikka ovatkin jo aika hyvin hallussa.
Löysin Spotifystä listan, jonka olen tehnyt aikoja sitten. Monta kivaa artistia sielläkin! Erin on ihana! <3 Minkälaista musiikkia te kuuntelette? Saatte muuten kertoa jotain hyviä biisejä. :--)
Nyt lähden kuitenkin lenkille.
Tägit:
koulu,
minä,
muffinseja,
NIKON D5100,
ruokaa,
saaga,
valokuvaus
tiistai 27. tammikuuta 2015
46 KYSYMYSTÄ LEMPIBÄNDISTÄ
![]() |
- Mikä on lempibändisi nimi? - Reckless Love
- Minkä maalainen se on? - suomalainen
- Onko sinulla yhtään sen levyä?- kaikki
- ..tai muuta fanikamaa?- Mm joo, 5 paitaa, huppari, college, kangaskassi, lippis...
- Omistatko paljon bändin julisteita?- Joo :p
- Oletko bändin fanifoorumilla?- No oon Facebookin "Reckless Love" -ryhmässä
- Kuinka kauan oot kuunnellu tätä bändiä?- No 22.1 tuli 6 vuotta, eli kai 2009 lähtie :D
- Miksi kuuntelet tätä bändiä?- Koska parasta musaa, parhaat jäsenet, siks :>
- Saatko koskaan vihakohtauksia bändin jäseniä kohtaan?- No en saa
- Mitä mieltä vanhempasi ovat fanituksesta?- Kattovat ku hulluu :D
- Oletko nähnyt unta bändin jäsenistä?...- Aivan liian monta kertaa!
- ...ja herännyt pettyneenä kun uni ei ollutkaan totta?- Joka kerralla :(
- Oletko itkenyt bändin vuoksi?- En itseasissa, monesti on ollu lähel
- oletko halunnut koskaan lopettaa bändin fanittamisen?- En tietenkään!
- Onko bändi suosittu suomessa?- Onhan se joo
- Olisitko valmis mihin tahansa päästäksesi näkemään bändin jäsenet läheltä?- Noo melkeen
- Ovatko muut sanoneet sinua hulluksi fanituksen takia?- Arvaa vaan, kuinka monta kertaa
- Mitä tekisit jos joku bändin jäsenistä kuolisi?- Hyi en haluu aatella!
- Onko bändi sinulle tärkeämpi kuin ystävät?- Yhtä tärkeitä
- Toivoisitko joskus ettet olisi koskaan löytänyt bändiä? Miksi?- No en toivo!
- Mitä hyötyä bändistä on ollut sinulle?- Oon saanu enemmän itseluottamusta ja uusia ystäviä
- ...entä mitä haittaa?- Eei kai mittää?
- Miten kauas olisit valmis matkustamaan keikalle?- Niin kauas ku mahollist! Se riippuu aina vanhemmista suurimmilta osin!
- Mihin genreen bändin musiikki kuuluu?- Rock/Glam-rock
- Kuinka usein kuuntelet bändin musiikkia?- Joka päivä
- Pitävätkö ystäväsi tästä bändistä?- Jotkut joo, useemmat vihaa :D
- Tiedätkö lempibändistäsi paljon?- Joo
- Oletko ollut heidän keikalla?- 8 ihanaa kertaa!
- Mikä on tämänhetkinen lempibiisi?- Varmaan Edge of our dreams
- Onko yhtään biisiä mistä et hirveästi pidä?- Onhan niitä, esim. Coconuts
- Mikä biisi saa sinut iloiseksi?- So happy I could die
- Mikä on taas bändin surullisin biisi?- Hmm, no mun mielest Fantasy
- Entä onko yhtään biisiä mille naurat?- Joo onhan noita
- Mikä oli ensimmäinen biisi jonka kuulit bändiltä?- Back to paradise
- Pidätkö biisistä yhä?- Toki, muttei ehkä ykkösenä oo
- Mitä biisiä suosittelisit sellaiselle joka on kiinnostunut bändistä?- Night on fire
- Mikä on bändin paras/hauskin musiikkivideo?- So happy I could die
- Katsotko bändin videoita usein?- Joo aina sillon, ku ikävä iskee
- Kuinka monta jäsentä bändissä on?- 4
- Kuka heistä on lempparisi?- Hessu aka hesbe, hesb, hessuliini, hesmu, hesputti...
- Kenestä pidit eniten kun olit vasta alkanut kuuntelemaan bändiä?- Ollista
- Osaatko nimetä jäsenet kuvan perusteella?- Olis noloo jos en osais
- Kuka on bändin komein/söpöin? - Komein Hessu, söpöin Olli varmaa
- Entä hauskin?- Pepe
- Jos saisit tavata yhden heistä niin kenet?- Hessu!
- Uskotko olevasi fani vielä vuoden päästä?- Mä tiedän, et mä oon fani viä vuoden päästä
maanantai 26. tammikuuta 2015
START A NEW BLOG
Heiippa! Olet juuri astunut Sinisen linnun pesään, eli toisin sanoen uuteen blogiini. Olen Ada, ihminen, jonka tekstejä saatte (joudutte) lukea. Minulta löytyy rutkasti blogikokemusta, sillä olen kirjoitellut monissa eri blogissa!
Minusta itsestäni sen verran, että omistan vaaleanruskeat, pitkät hiukset, sekä vihertävät silmät silmälaseineen. Pitutta löytyy 151.8 cm (Eli toisin sanoen olen aika pätkä). Vapaa-aikaani kulutan suurimmilta osin kavereiden kanssa, kirjoja lukien, valokuvaillessa, tanssimalla, lenkkeilyssä sekä nyt tietenkin bloggaamiseen menee aikaa elämästäni! :--') Perheemme omistaa kissan, Saaga-nimisen. Kirjoitan hänestä myös blogia, jonka osoitteen saat kysymällä! Olen myös pahemman asteen fangirl, kohteena glam-metal yhtye Reckless Love.
Tämä blogi on pääasiassa lifestyle-painoitteinen, mutta myös joitain erikoispostauksia ja videoita on luvassa! Ai, ja onhan tämä myös todella kuvapainoitteinen, sillä tykkään kuvata!
Postaustahdista sen verran, että joka päivä en kirjottele, sillä koulu vie paljon aikaa, (jos siihen haluaa panostaa). Aina ei välttämättä myöskään saata olla hyvää kuvamateriaalia. Sanotaanko, että noin 2-3 kertaa/per viikko yritän laittaa postausta tulemaan. Toki saattaa vaihdella!
Jos alkoi kiinnostamaan, liity ihmeessä lukijaksi! Otan mielelläni myös rakentavaa palautetta vastaan, joten jos tuli jotain jo mieleen, mene ihmeessä kommentoimaan!
Ps: Sosiaaliset mediani löydät sivusta. :--)
Tilaa:
Kommentit (Atom)

















