keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

BLOGIMAINOS

aen banneri

Heips! Mun yks hyvistä ystävistä (eli Anna-Emilia) aloitti just bloggaamisen ja mä toivon, että jokainen teistä, jotka katsotte tämän, käytte katsomassa hänen aivan mahtavaa blogiaan! A-E osaa kirjottaa tosi hyvin ja mä uskon, että tää blogi pääsee vielä pitkälle!

Blogiin pääsette joko painamalla tuota ylläolevaa kuvaa,
tai sitten tästä.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

YÖKYLÄSSÄ

DSC_0039
ootd| PAITA - LINDEX | FARKUT - SEPPÄLÄ |

Otsikon keksiminen tuotti mulle ongelmia. Nyt se on noin.  Olin eilen yötä mun kaverilla, jota en oo nähny, kun viimeks joulukuussa. Oli todella kiva nähdä pitkästä aikaa. Juteltiin kaikkea maan ja taivaan välillä.          
      Käytiin kaupassa ja tehtiin tonnikalamakaroonisalaattia. Saattaa ehkä kuulostaa hiukkasen oudolta, mutta siis muuten ihan normisalaatti (salaatti, kurkku + kiivi, viinirypäleet ja krutongit), mut pistettiin sekaan tonnikalaa ja makaroonia. Leffaeväiksi vetästiin paketillinen riisikakkuja ja kurkkuja dipin kanssa. 
     Leffa jota katsottiin, oli nimeltään Blondin kosto ja eihän me sitä kokonaan jaksettu katsoa, vaan lähdettiin puoli yhdentoista maissa ulos. :-D Meillä oli lupa kuitenkin. Keinuttiin koulun pihalla ja sit otettiin vielä pyörät alle ja poljettiin yks reitti. Musta on ainakin tosi kiva tolleen illalla mennä ulos, koska silloin on tosi hiljasta ja ihanan viileetä. 
     Kotiuduttiin pyöräreissulta joskus puoli kahdentoista maissa ja sitten laitettiin mun peti. Tän jälkeen saatiinkin todellinen kuningasidea, nimittäin alettiin siivoomaan mun kaverin kaappeja. Tuli kyllä siistiä.  Nukkumaan käytiin kolmen maissa. Todella myöhään - ja se on kyllä näkynyt tässä päivässä.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

TIKKURILA FESTARIT 24-25.7

DSC_0068
DSC_0195
DSC_0335
DSC_0391
DSC_0560
DSC_0638
DSC_0780
DSC_0915
DSC_0113
DSC_0697Vietin juuri kesän ehdottomasti parhaimman viikonlopun. Ilmaislipuille tuli kyllä hyvää käyttöä ja olen edelleen todella iloinen, että löysin ne. Tämän kahden päivän aikana lauloin mm. Yön ja Sannin tahtiin.  Esiintymässä oli myös Janna, Arttu Wiskari, Lauri Tähkä ja Maija Vilkkumaa. Antti Tuiskua unohtamatta. Mun festariviikonlopun kruunasi kuitenkin Haloo Helsinki! mahtavine pyroineen ja suurine yleisöineen. Esiintyi tuolla tottakai monia muitakin, mutta kaikkia en nähnyt.
Psst… Kuvat ovat kaikki minun kamerastani, ethän siis kopioi!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

PUHELIMESTA 2

Ajattelin taas tehdän tän postauksen, missä kuvat on puhelimesta. Tänään on muuten ne Tikkurila Festarit, niin niistäkin ehkä jotakin postausta sunnuntaina. ;-) 
puhelinpostaus 1
1. Mökillä iltauinnille menossa, snap: @adareckless // 2. Majavanpesä Mäntyharjulla
puhelinpostaus23. Lenkiltä tulossa // 4. Jonkin päivän ootd
puhelinpostaus35. Lounassalaatti // 6. Kaveriselfie Alinan(click) kanssa Espalla
puhelinpostaus47. Ja vielä koko #eturiviteam koossa // 8. Haha jes

perjantai 17. heinäkuuta 2015

FANITYTTÖNÄ OLEMINEN ON PARASTA, OIKEESTI

IMG_9391
Unknown1
IMG_9396
IMG_9399 IMG_9373
IMG_9402
Unknown
Unknown3
Jos aikakone olis keksitty, mä aika varmasti palaisin takaisin eiliseen. Nimittäin Reckless Love esiintyi Espan lavalla Rikotaan rajoja 2015 -tapahtumassa ja huhuh, miten hyvä keikka oli, vaikka olikin akustinen veto. Olin tätä keikkaa katsomassa yhdessä #eturiviteam'in, toisinsanoen, Alinan ja Anna-Emilian kanssa. Keikka itsessään meni todella nopsasti ja senpä takia en kuvamateriaaliin panostanutkaan kovin paljon. Eihän keikalle mennä kuvaamaan - sinne mennään fanittamaan ja nauttimaan! 
     Keikan jälkeen lähdettiin metsästämään kuvia. Niitähän saatiin! Otettiin paljon #kimppakuvia, josta tulikin meidän insidevitsi. Jallehan siitä tais ekana mainita. Sain Hessulta "haukut" kun hän sanoi mua tapiksi ja taputti päähän. 8) Pepe taas kehui proksi. Halasin Ollia ja Hessuakin (kahdesti, hihi). 
     En julkaise muutakuin noi selfie-yhtärit, koska sellaset ihan "perus" yhtärit meni mun osalta ihan huonosti, joten ne ei oo yhtään julkaisukelpoisia. Sellasetkin on siis, jos ihmettelette, että oonko siirtynyt kokonaan selfieihmiseksi. :-D

minä: Hessu, otettasko vielä yks kuva? 
*Hessu matkii mua*
Hessu: No otettasko vielä yks kuva? Otaksä vai otanksmä? Mä otan. 
Oota, käännyn, ettei tuuli puhalla mun hiuksiin. Eikö nyt ookki parempi?

Vaikka tää päivä on mennyt suurilta osin vain keikkamasennuksen kourissa, niin kävin jälleen Helsingissä. Käytiin kirpparilla, jonka jälkeen mentiin Forumiin, sillä aamulla oli tullut tieto, että Olli on siellä vetämässä Radio Rockin kesäpojat -lähetystä yhdessä Jone Nikulan kanssa. Otin sitten Ollin kanssa kuva, joka kyllä jokseenkin epäonnistu, sillä mun naamasta ei edes näy puoliakaan ja kuva hiukan heilahti. Se ei kuitenkaan haittaa.
    Olli myös sitte mainitsi, että sisällä Gigantin liikkeessä vois löytää liput Tikkurila Festareille ja me aateltiin, että noh, miksei mennä. Alettiin kierteleen Gigantin liikettä läpi. Mä ajattelin koko ajan, että niitä ei voi löytyä, kunnes tuttuni (jonka kanssa olin liikkeellä) sanoi myyjälle, että etsiskelisimme lippuja. Myyjä vain katseli ympärilleen myhäillen ja sanoi "Viilenee" ja me käännyimme ympäri. Kävelimme eteenpäin ja huomasin lapun seinässä. Olimme siis löytäneet liput, jotka piti lunastaa Radio Rock -tiskiltä. Kävi kyllä hyvä säkä. 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

PIKNIK ESPALLA

DSC_0002DSC_0007DSC_0026
DSC_0009
DSC_0061DSC_0067Kesäkuu meni silmien räpäyksessä. Nytkin jo heinäkuun kuudes. En ole oikein mitään tehnyt, joten ei ole ollut aihettakaan tulla blogia päivittelemään. Olen vain käynyt lenkkeilemässä ja ottanut iisisti. Pari päiväähän oli hellettä, joten olin ulkona ja lueskelin kirjoja sekä otin aurinkoa. Nythän sään pitäisi siis kylmetä taas.. Kavereita en ole juurikaan nähnyt, mutta eipä tuo mitään. Syksyllä niitä saa nähdä sitten aivan joka päivä.

Oltiin tosiaan, kuten otsikosta voi huomata, lauantaina Helsingissä. Käytiin piknikllä Espalla ja olihan siellä paljon muitakin pikniköijiä. Samana päivänä käytiin Korkeasaaressa, mutta eläimiä ei juuri ollut näköpiirissä, joten ei oikein ole hyvää kuvamateriaalia. Ei taidettu viihtyä siellä kuin jonkun tunnin verran, jonka jälkeen meillä kaikilla oli hirmuinen nälkä. Etsittiin aikamme sopivaa ravintolaa, kunnes päädyttiin Kiila -nimiseen ravinotolaan. Söin kermaisen lohikeiton!

Miten on teidän kesänne mennyt tähän asti? :>