torstai 28. tammikuuta 2016

TANSSI JA MINÄ


kuvat: weheartit.com

Mä olen alkanut harrastaa tanssia noin neljä vuotta sitten. Aloitin street-dancella ja siitä lähtien olen todennut, että just tollaset "katutanssi"-ja hiphop-tyyppiset tanssilajit ovat enemmän mun juttuni kuin vaikkapa show- tai nykytanssi. On tullut kyllä showtakin harrastettua. Muita lajeja, kuten juuri edellämainittua nykytanssia tai vaikkapa jazzia en ole koskaan kokeillut, eivätkä ne oikein kiinnostakaan.

Tanssi on tosi hyvä tapa ilmaista itseään ja samalla kohottaa yleiskuntoa. Se kehittää myös motoriikkaa, sillä liikkeitä täytyy välillä harjoitella montakin kertaa, eikä ne aina silloinkaan tahdo mennä perille lihasmuistiin. Onhan se kaiken "hyödyn" lisäksi myös todella hauskaa ja rentoa!

Viime kevään jälkeen motivaatio tanssiin alkoi kuitenkin hiipua. Syksyllä aloitin tavalliseen tapaani hiphop-ryhmässä, joka kuitenkin niinsanotusti kuihtui kasaan, sillä kävijöitä ei juuri ollut. Syksyllä siis pidin hieman taukoa ajatuksella, että keväällä ilmottaudun vaihteeksi taas show'hun, jotta saan vaihtelua ja motivaatiokin voisi olla palautunut.

Ensimmäiselle tanssitunnille en päässyt, sillä olin juuri ollut kipeänä ja en viittinyt heti mennä rehkimään. Ennen toista tuntia olin innoissani, sillä tanssitauko oli ollut liian pitkä. Mietin kuitenkin samalla, että toivottavasti siellä ei ole aloitettu mitään kovin vaikeasti ymmärrettävää sarjaa. Menin kuitenkin tunnille ja totuus iski aika kovastikin vasten. Siellä oltiin aloitettu tosi nopealla ja vauhdikkaalla sarjalla, jossa liikkeet olivat nopeita. Minun lisäkseni eräs toinenkin tyttö oli hieman pihalla, sillä sitä sarjaa käytiin kerran läpi ilman musiikkia ja sitten musiikin kanssa. Se jäi vähän harmittamaan, koska ei oikein saanut mitään irti siitä ja kun muilla oli selkeästi jo idea, mitä pitää tehdä.

Olen nyt kovasti pohtinut, että ehkei tanssi olekaan se minun juttu. Juttujani selvästi ovat siis mielestäni enemmän sali ja lenkkeily.  Syksyn tauon takia taidotkin varmaan jonkin verran ruostuneet, jonka takia liikkeiden opettelu ja sisäistäminen vei hieman aikaa. Aion toki käydä tämän kevään loppuun, sillä sehän jo nyt on maksettu. Haluan vain olla alusta asti mukana aloittelemassa sarjaa, jotta tiedän alusta asti, miten kukin liike menee. Ekoilla kerroilla, kun uutta tanssia aletaan harjoittelemaan, se käydäänkin paljon yksityiskohtaisemmin läpi, kuin vaikkapa juuri tässä tilanteessa, että on ehtinyt yhden tunnin ollut poissa.
    Meille kuitenkin vakuuteltiin, että kyllä sitä tanssia vielä ehditään käymään läpi, mutta uskoisin, että sen "alkujuurille" ei enään kuitenkaan palata. Tottakai teemme myös muita sarjoja, mutta esitykseen tulevat kaikki sarjat ja onhan se nyt hieman hölmöä, että jossain sarjassa on paljon räpeltämistä. :-D

Jotenkin kuitenkin motivaatio ja into tanssiin on lähtenyt laskuun ja sille ei vain voi mitään. Voihan toki olla, että joskus alkaa taas tanssituttamaan enemmän, mutta tällä hetkellä ei tunnu siltä. Uskon varmasti, että saan vielä kirittyä tämän kevään puolella - jos en tätä tiettyä tanssisarjaa - niin sitten jossain muussa sarjassa. Huomennakin joudun tunnilta pois olemaan, sillä nyt on koko viikko mennyt sairastellessa, 38 astetta kuumetta on ollut pahimmillaan. :/ Vissiin jotain jälkitautia siitä edellisestä. 

 Kertokaa, mitä mieltä olette tälläisestä erilaisesta postauksesta, jossa kerroin hieman omia mietteitä ja suhdettani tanssiin! Olisi mukavaa kuulla. :-)

maanantai 25. tammikuuta 2016

UUDET LASIT!



Tsaukkista! Eilen puhuin teille niistä mun uusista laseista, jotka noin puoltoista viikkoa sitten lähti tilaukseen. Äiti oli saanut tänään tekstarin Instrusta, että lasit olis valmiit. Käytiin hakees ne sieltä liikkestä ja ajattelin koko matkan ajan, että mitäs jos ne eivät sovikaan mulle kun en sillon sovituksessa oikein kunnolla mitään nähnyt. Kun sitten vihdoin sain lasit päähän, niin  nehän sopi mulle aivan just täydellisesti! Vähän on ehkä löysällä, että kiristykseen täytyy viedä, mutta se on niin pikanen homma. Tosin äiti kyl kehotti pitään nyt pari päivää näin, niin sen huomaa sit paremmin, et miten ovat muotoutuneet. Ei kyllä ulkonäöllisesti mitenkään paljoo tullu muutosta, et aika lailla samanlaiset on kun edellisetkin.  Väriltään nää on ihan tumman ruskeet, mutta toki näyttää mustavalkoisessa kuvassa hiukka mustilta! Etin netistä ihan "oikean" kuvan, niin näätte paremmin tota värimaailmaa. Mitäs pidätte, sopiiko? :-)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

HERE I AM AGAIN!





Moikkaa! Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille - vaikka tätä onkin jo elelty kohta reippaan kuun verran.  Pitkästä aikaa oon täällä taas. Teki mieli tulla kirjotteleen teille postausta. Blogi on siis ollu nyt piilotettuna hetken aikaa, sillä ei oo ollu laisinkaan motivaatiota tulla kirjottelemaan. Puhelinkuvilla mennään kuitenkin, sillä kameran varteen tarttumiseen ei ole ollut motivaatiota eikä oikeastaan aikaakaan. Ajattelin kuitenkin, että tämä on "lifestyle"-tyyppinen blogi, jonka puitteissa näytetään yleensä ihan tavallista arkielämää. Ja kun kamera ei tosiaan kuulu mun arkeen - puhelimella tulee niitä kuvia enemmän päivän mittaa otettua.

Loma loppu ja arki alko. Aloitettiin extempore äidin kanssa käymään salilla! Täällä meidän lähellä on Fressi-niminen liikuntakeskus. Juttu lähti liikkeelle siitä, kun mä oon pitkän aikaa halunnut jotain vaihtelua treeniin, koska lenkkeily alko pikkuhiljaa jo nyppimään ja motivaatio laskeen. Huomasin sitten netissä, että Fressissä on kolmen päivän ilmainen kokeilu. Äitikin innostu ja varattiin se. Lopulta siinä kävi niin, että ekana päivänä kun sinne oli tarkoitus mennä, mulle iski nuha. Nenä vuoti ja paperia kului. Kävin kuitenkin sit tekees treenin siä ja tämmöstä, mut sitte ne kaks muuta päivää ei mennykkään ihan putkeen. Seuraavana päivänä oli koko päivän tosi voimaton olo ja näin, joten illalla isi katsoi viisaamaaksi, että mun kannattais jäädä lepäilemään. Siinä saatiin sanoa sit heipat treeneille. Käytiin sitten tällä viikolla hakees vuoden ajaksi salikortit, joten nyt päästään treenaamaan. Ainoa miinuspuoli tässä on, että äidillä on nyt flunssaa ja jos hän ei pääse treenaamaan, niin mäkin luopua mun treeneistä, koska alle 16 vuotiaat eivät saa itekseen käydä treenaamassa.

No mites sitten se koulu. Alko ihan hyvin - ärsytti vaan ne hitsinmoiset pakkaset, mitkä oli silloin. Onneksi ne on nyt hellittäneet. Saatiin myös 2. jakson arvioinnit Wilmaan! Ihan hyvin meni siitä päätellen, että lukuaineissa keskiarvo oli 9.6, kaikki aineet mukaanlukien 9.3. Onhan tässä jo ehtinyt kaikenlaista tapahtua, sanakokeita on ollut ja äikän tunnille on pitänyt lukea kirja sekä tehdä lukupäiväkirjaa. Tosin sitä kirjaa olis aikaa lukea kurssin loppuun asti, mutta mä päätin hoitaa sen heti pois alta ja luinkin ihan eilen koko kirjan. Tein myös siitä sen päiväkirjankin!

Muuten oon vaan elänyt ihan perus arkea koulun ja treenien ohella. Tanssikin alkoi, mutta en oo yhtään varma, onko se enään mun juttuni. Aion kyllä tän kevään vielä käydä - kun kerta maksetukin on, mutta jatkosta en tiedä. Sit oon myös kattonu paljon Uutta päivää koneelta ja syönyt, syönyt ja syönyt. Kirjojakin on tullut luettua. Ai! Ja kävin optikollakin. Näkö oli vasemmasta silmästä huomattavasti huonontunut, oikeasta vain vähän. (Samanlainen ongelma on äidillä ja mummillakin, eli ei ihme, että on näin mullakin.) Uudet lasithan siinä piti sit laittaa tilaukseen. Odotan kyllä innolla, kun ne tulevat! Lupaan tulla heti tänne bloginkin puolelle niitä päivittelemään. ;-) Mökilläkin on tullut oltua esimerkiks uutena vuotena ja sit viime viikolla kans. Kävin siellä Fidassa, jossa mun on aina pakko käydä, kun mökillä oon. Sieltä lähtee mulle aina jotain mukaan, kertakaan en ole tyhjin käsin lähtenyt. Ihan luottopaikka mulla! Kierrätykseen oon itsekin laittanut paljon vaatteita, kolme kassillista vein Fidan laatikkoon. Musta on tosi kiva kierrättää vanhoja tavaroita, kun tietää, että jollekin on siitä paljon iloa. Vanhasta roinasta on muutenkin helpottavaa päästä eroon.

Tässäpä taitaa olla koko mun tammikuu tiivistetyssä tai vähemmän tiivistetyssä muodossa. Laittaakaas teki tohon kommentteihin, miten teidän uusi vuosi on lähtenyt käyntiin. Ootteko esimerkiks tehny jotain lupauksia tälle vuodelle? Jotain oikeasti, mitkä vois pitää tai sit vähemmän? :P