perjantai 6. helmikuuta 2015

UUSIA VAATTEITA JA NACHOSPAISTOSTA






Aamulla herätessäni ajattelin, että tästä päivästä tulee hirvein koko elämässäni. Teki mieli vain jäädä sänkyyn makaamaan ja olla siinä loppuelämä. Syy tähän oli se, että sain rokotuksen ja oli koe.

Arvioin päivän todella alakanttiin, vaikka terveydenhoitajan huoneeseen kävellessäni tuntui maailmanlopulta. Tirautin pienet kyyneleetkin siinä rokotustilanteessa, mutta loppujen lopuksi kaikki oli ohi kymmenessä sekunnissa. Eikä tuntunut missään. Olisipa kaikki rokotukset tämmöisiä.

Sivuvaikutukset eivät olleet sitten niin kivoja. Muutama tunti rokotuksen jälkeen alkoi käteen sattumaan niin vietävästi, että loppupäivän toimin koulussa yksikätisesti. Tanssitreenitkin jätin väliin, käsikipu oli niin kova. Onneksi sain äidiltä muumitikkarin palkinnoksi hienosta suorituksesta rokotuksessa, paniikista huolimatta.

Ehkäpä se riittää rokotuksista tältä erää. Alkoiko sinuakin jo ällöttämään? No, koulupäivän päätteeksi äiti haki minut koulusta ja lähdimme Ystävämyynteihin. Löytyikin paljon kaikkea kivaa! Illemmalla tehtiin nachospaisosta (haluatteko ohjetta?), nam!

Taidan nyt lopetella tähän, sillä koneen välilyöntinäppäin ei halua tehdä yhteistyötä kanssani..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut ja ruusut ovat enemmän kuin tervetulleita!

• Nikon D5100 // 18-55mm // 55-300mm // macro •